Just kävin miettimää että kun pienenä ei ollu ajantajua niin kaikki tuntu niin pitkältä. Pienenä joskus 4-5 vuotiaana muistan ku vahemmilla alko loma ni sitte lähettii Lemille mökkeilemään. Ja se koko kuukaus tai vähän alle kuukaus tuntu aina yhtä pitkältä. Sitä kerkes tekemään vaikka ja mitä. Leikittiin pitkin päivää ja seikkailtii ulkona ko mitkäkii ritarit. Aina vaan tuntu siltä, että ei olis olemassakaan mitää aikaa. Lapsuus tuntu tosi pitkältä! Mutta ei huonol tapaa, vaa just hyvällä. Sillo ei ollu ees mitää murheita olemassakaan. Tai no yhen päivän suurin murhe saatto olla et naapurin hilma-antero ei päässykkään ulos tai se leikki jonkun toisen kanssa. Sitä sitte potkiskeltii kiviä kotipihassa tai mökötettii mökin rappusilla. Eikä sitäkää kauaa jaksanu siinä istua, vaa sitte oli pakko kehitellä omat leikit. Ja mielikuvitustaha sai käyttää nii paljo ko sen ikäsenä sitä osas käyttää.
Nykyään aika menee niin nopeesti että välillä miettii "mihin aika oikein katoaa?" Nii mihin se katoaa? Kun sitä pääsee koulusta kesälomille, se pari kuukautta menee niin nopeesti et mietttii et mitähä mie täss nää pari kuukautta oikein tein? No töitä ja lagitin. Istuin koneella. Kuuntelin musaa. Otin aurinkoa. Kun ei nykyään enään kerkeä tekemään mitään! Käyn töissä, tuun kotia, lagitan ja sitte onkii ilta. Ja tää sama kaava toistuu joka päivä. Rahaakii on pakko saada, koska enää ei olla niitä 4-5 vuotiaita joille vanhemmat maksaa kaiken. Ja pitää kerätä säästöönkin, tulevaisuutta varten. Pienenä ei edes tunnettu käsitystä "tulevaisuus." Oltiin ehkä kuultu, mutta ei oikein tiedetty mitä se käytännössä tarkottaa.
Ei kerkeä nähdä kavereita tai sukulaisia. Ei enään kerkeä joka kesä mennä viikoksi tai kaheksi serkuillle maalle ja hengata siellä. Tai leikkiä intiaani metsissä. (hiipivä kolmio xd ) Ei enää juosta pelloissa lehmien perässä tai hypitä heinäkasoissa. Enää ei lähetä karkuteille läheiseen latoon. Enään ei kerkeä. Tai kerkeää jos ei käy töissä. Ja sitten syksyllä ollaa PA ja itketää isille ja äitille kun ei oo yhtään rahaa ja pitäs ostaa vaikka mitä. Lopulta sitä miettii että tarviiko sitä uutta puhelintakaa, koska vanhakii toimii. Ja onko niitä uusia vaatteita pakko tilata netistä joka viikko, koska vanhojakii on kaappi täynnä.
Pienenä ei osattu keskustella mistään "vakavista" tai "syvällisistä" asioista kavereiden tai sukulaisten kanssa. Sitä vaan leikittiin käpylehmillä. No oli miun lapsuus aikana ysikytluvun lopussa kyllä jo iha lelujakii xd mut kyl niitä käpylehmiäkii tehtii. Pienenä vaan leikittiin ja leikittiin. Mitä tehää nyt ku ollaa teini-ikäsiä ja koohta aikuisia, vai ollaanko? No keskustellaan ja keskustellaan. Miehiä pyörii ja hyörii ympräillä, sitten jutellaa kavereiden kanssa että taas on semmoi ja semmoi mies ja mitä teen ja yms yms yms ! Jaetaan kavereiden kesken murheita ja suretaan niitä pitkin päivää. Ja jaetaan iloja! Kyllä niitäkii löytyy. Vaikkei se siltä aina tunnu.
Ja taaperoinahan elämä näytti niin yksinkertaselta! Juuu, sitte ku ollaa "isoja" mennään kouluun ja sitten mennää töihin ja sitten hankitaan mies ja sitten hankitaan talo ja lapsia. Ja rahaakii on paljon vaikkei jaksais käydä töissäkää. Sitte matkustetaa ja ostetaa kissat ja koirat ja ehkä yks hevonenkii. Ja joo se hevonenkii säilyy hengissä vaikkei sitä aina jaksais hoitaakkaa. Kumpa kaikki ois vaa noin yksinkertasta! :D Joo koulut käydää, ja jatko kouluttaudutaan. Ammatinvalinta kysymys on niin vaikea. Ei sitä oikeasti tiijä ysiluokalla vielä että mikäs miusta tulee isona. No en minä tiijä. Koulut ei kiinnosta pätkääkää eikä tulevaisuudestakaa puhumine oikee innosta. Saatika sitte että pitäs perhettäkii jossakii vaihees perustaa. Tuntuu kaukaselta ajatukselta. Mut ei se vaan ole. Vasta olin 6 vuotias. Eiku oho, onha siitä näköjää 10 vuotta aikaa. No onneks oon vasta 16 vuotias, nii tai no kohta oonkii jo 26 vuotias. Nii se aika vaa menee äkkiä etttei kerkee ite mukaa.
Sitteko näkee tuolla jossai jotain yläastetta alottavia ni tekis mieli mennä sanomaan et "hei ei teijän viel tarvii olla aikuisia." Hiukset on värjätty ja muotivaatteet päällä ja poikaystäviäkii tulee ja menee ja aina löytyy uus kun vanha lähtee. Viel sillo 12-13 vuotiaana pitäs nauttii lapsuuden vimosist hetkistä, koska siinä vaiheessa alkaa yleensä se murrosikä ja sit kaikki muuttuu! Ja paluuta ei ole.
Meil on vaa yks elämä ja se pitää elää täysil! :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti